sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Inspistä odotellessa..

Nukkekodin ovet ovat olleet suljettuina huolestuttavan kauan. Ei ole tullut hyviä inspiraatioita, mutta odotan Lahden markkinoita kyllä innolla! Jospa sieltä saisi uutta potkua. Toisaalta on tässä ollut keväthommia (aikuistenoikeessa) puutarhassa ihan riittämiin.

Kiva huomata, että täällä blogissa on ollut vierailijoita! Olisikin mukava tietää, kuinka kukin on tänne eksynyt, mitä kävi katsomassa ja mistä tykkäsi/ei tykännyt. Kommentteja odotellessa.. :)

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Messuilla

Tuli käytyä messukeskuksessa katsastamassa samalla kertaa viidet eri messut: ModelExpo, PetExpo, Lapsimessut, Kädentaitomessut ja Outletmessut. Huh! Oli pikkuinen hieman väsynyt kaikesta hulinasta, samoin äiti. Petyin kyllä nukkekotitarjontaan, mutta muu runsas tarjonta korvasi tuon pettymyksen. Ja tietenkin tuli hyvä mieli, että sai tuhlattua rahaa muutamaan pieneen ostokseen. Mukaan tarttui käsintehtyjä karjalanpiirakoita, kakkupaperia ja englanninlakuja. Uutena tuttavuutena miniland, josta löysin muutaman parvekekukkalaatikon, puisen aamiaistarjottimen ja puulaatikon. Pyörittelin käsissäni myös ruokapöytää ja tuoleja, mutta jätin ne vielä toistaiseksi sinne hyllyyn.


maanantai 16. huhtikuuta 2012

Keittiö Versio 3.1

Sunnuntaiaamun valo antoi vihdoin aihetta kuvata uutta keittiötä (vol 3!). "Vanhat" keittiönkaapit saivat lähteä ja tilalle tulivat korkeakiiltoiset modernit ovet. Jääkaappikin joutui remonttireiskan sormiin ja sekin pääsi integroitumaan uuden kaapin sisään. Vetimet vaihtuivat uusiin (jotka tilasin tuolta ELFMiniaturesista) ja edellinen työtaso sai väistyä uuden laminaattin tieltä. Kaapit on päällystetty kontaktimuovilla. Olisi pitänyt keksiä se jo ensimmäisessä keittiöversiossa. No, onneksi tajusin sen edes tässä vaiheessa. ;)

Lisää kuvia löytyy osiosta "keittiö".

eBaysta tilaamani pönttökin saapui, samoin iso paketti kaikkea pientä kivaa ELFMiniaturesista. Kuvia löytyy vähän sieltä täältä.. :)

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Massailua

Sinellin muuttomyynnistä tarttui matkaan Fimoa ja päätin kokeilla..Tuloksena sadesuihku ja "Moccamaster".




torstai 29. maaliskuuta 2012

Shoppailua

Pääsin sitten shoppailun makuun Münchenissä, niin pitihän se heti laittaa muutama tilaus menemään. Tilasin Nukkekoti ja Lelusta Mielen hellan ja parit pikku koukut ja nupit. Tänään laitoin tilauksen ELF Miniatures'iin mm. vetimiä keittiönkaapin oviin, muutaman valaisimen, pientä keittiötarviketta, vauvan tarvikkeita ja jotain "filmiä" keittiönkaapin oviin (harmaata puukuvioitua ja kiiltävää valkoista, joka jäljittelee 1:1 kokoista keittiötämme :)). En olekaan tyytyväinen keittiön kaappeihin, joten katsotaan jos saan ne korjattua tuolla ja uusilla vetimillä.

Wc:n pönttö on kiikarissa eBaysta, kun ei tunnu mistään Suomesta saavan pelkkää pönttöä. Pesukoneen olisin tilannut tuolta Nukkekoti ja Lelusta, mutta niitä ei ollut varastossa. Joutuu siis tekemään uuden tilauksen, harmi. ;)

Sain myös valmiiksi saunan kiukaan ja lopulta yllättävän näppärästi. Leikkasin kiukaan pienestä muovipullosta, maalasin mustalla liitutaulumaalilla, laitoin taakse pienen puupalan seinäkiinnitystä varten ja lisäsin kiuskivet. Voilá! Lisäksi innostuin viimein tekemään kylpyhuoneen katon valaistuksineen valmiiksi.

Muutama uusi kuva löytyy: kylpyhuone ja sauna, eteinen ja keittiö


keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Matkatuliaisia

Italian Dolomiitit nähty, pizzat syöty ja cappuccinot juotu. Münchenin tuliaisina muutama purnukka keittiöön ja kylppäriin. Itse asiassa ekoja pikku ostoksiani. Kauppa oli kyllä kivasti laitettu ja tavarat esillä, mutta hinnat olivat aikasta kalliita.


Nukkekotikauppa oli siis ainoa laatuaan Münchenissä ja googlesta tätä ei löytynyt englanninkielisillä hakusanoilla. Itse asiassa löysin toisen kaupan, jolla oli vain nettikauppaa enää. Laitoin heille sähköpostilla viestin ja kysyin josko he osaisivat neuvoa kaupungissa toista nukkekotikauppaa. Näin löysimme perille.

Osoite, josko jotakuta joskus kiinnostaa mennä:
http://www.mini-kabi.net/


Tässä kuvia ostoksistani. 





 

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Tekis jo mieli saunoa

Saunan lauteet saivat välirimoituksen ja alinkin jakkara valmistui vihdoin. Lasiseinää pitäisi kohta yrittää, mutta pelkäämpä että se on liian haastava tehtävä saada lasinen seinä ja ovi. Joudun varmaankin turvautumaan johonkin muoviin. Kiuasta odotellessa..



Lisähuone

Päätin tehdä vielä yhden lisähuoneen alakerran portaiden alle. Sinne tulee kodinhoitohuone/wc. Kylpyhuone olisi tullut muuten liian täyteen. Nyt alakerta sai hieman enemmän kodinomaista tunnelmaa kun se ei enää ole pelkkä neliskulmainen-yksi-iso-tila. Me like! :) Laatoitin vessan lattian samoilla laatoilla kuin kylpyhuoneen lattiankin. Seinille tuli K-Raudasta löytämäni turkoosi raidallinen tapetti, jossa hieman struktuuria. Itse asiassa sama tapetti kuin olohuoneessa mutta eri värisenä. Eteistila pieneni, mutta se ei toivottavasti haittaa. Niin ja tämän muutoksen myötä keittiön järjestys meni uusiksi. Jääkaappi ja uuni vaihtoivat paikkaa ja siitä tuli jotenkin oikeamman keittiön näköinen.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Matkakuumetta vai nukkekotikuumetta?

Olemme lähdössä ensi viikolla Italiaan laskettelemaan ja käymme myös Münchenissä. Löysinkin sieltä heti yhden tärkeän matkakohteen: nukkekotikaupan!

http://www.mini-kabi.net/

Wanhan sataman kädentaitomessut

Raahasin pikkusiskoni eilen Wanhaan satamaan messuille. Olipa siellä kaikkea ihanaa katsottavaa ja ostettavaa. Sain vihdoin ostettua laatat kylpyhuoneeseen, jotka tietenkin heti piti saada kiinnitettyä. Kuvia ja lisää höpinää niistä löytyy täältä.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Saunan panelointia ja ensimmäisiä valokuvia

Innostuin paneloimaan saunaa ja se valmistuikin kohtuu nopeasti. Sain valmiiksi myös yhden lauteen, josta tuli mielestäni aikasta hieno. :) Kuvia löytyy sivulta "kylpyhuone ja sauna".

Otin myös muutamia kuvia seinämateriaaleista; makuuhuoneen tapetti, keittiön tapetti, olohuoneen tapetti ja laudoitettu seinä.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Alkusanat

Pitäiskö aloittaa blogi? No kokeillaan.

Olen 32-vuotias juuri nukkekoteihin hurahtanut 1½ vuotiaan pojan kotiäiti, jolla tuntuu olevan tekemisen puutetta kun tällaisen projektin meni aloittamaan. ;) No, kyllä sitä hommaa kotonakin riittää, mutta itse asiassa kaikki sai alkunsa kun anoppini sai joululahjaksi nukkekodin. Näpertelin joka ilta sinne jotain pientä; mattoja, kasseja, leivonnaisia,.. Ihana mieheni kuitenkin tajusi vinkin (!) ja osti minulle sitten oman nukkekodin 5-vuotis hääpäivälahjaksi. Siitäkös se ilo sitten irtosi!

Olenkin tässä kerinnyt vasta pintaa raapaisemaan, eli paljon on vielä uutta opittavaa nukkekotimaailmassa. Taloprojekti on kuitenkin täydessä vauhdissa ja paljon olen jo kerinnyt sinne omin pikku kätösin tekemään ja tuunaamaan. Blogin aloittaminen oli siskoni idea, jota ensin vähän epäilin, mutta päätin kokeilla. Olenpa siis ekaa kertaa kirjoittamassa blogia että tekemässä nukkekotia.

Niin ja tosiaan kun se anoppikin sai sen nukkekodin, niin yhdessä tehdään ja yhdessä yritetään. 

Kiva kun eksyit sivuilleni. Toivottavasti viihdyt. Tervetuloa!