Villa Kökönmäki

3h+k+kph+khh/wc+s+p


Ihan ensiksi on pakko kertoa taustaa nukkekotini nimestä. Kökönmäki voi kuulostaa aika hassulta, mutta siinä piilee mielestäni kiva kaksoismerkitys: se on mummoni kotipaikan nimi, jossa tuli vietettyä lapsena kaikki kesät eli on rakas paikka minulle, toisaalta tuo sana "kökkö" luultavasti kuvastaa suurinta osaa aikaansaannoksiani, ovathan ne vasta ensimmäisiä tekeleitäni.

Tältä näyttää siis Villa Kökönmäki. Tarkoituksena maalata jossain vaiheessa katto mustaksi ja seinät harmaaksi. En kuitenkaan malta olla nyt tekemättä ensin sisätiloja..

Muutin huonejakoa, niin että poistin alakerrasta väliseinän ja keskikerroksen seinä siirtyi hieman. Alakerrassa on siis keittiö ja ruokailutila sekä eteinen. Keskikerroksessa on olohuone/takkahuone sekä kylpyhuone ja sauna. Olohuoneesta on käynti suoraan parvekkelle. Ullakolla on vanhempien makuuhuone ja lastenhuone.

Sisustan nukkekodin niin kuin oman kotini; käytän paljon valkoista ja harmaata. Maalaisromantiikkaa, romuromantiikkaa, uutta ja vanhaa. Kaikkea ihanaa ja söpöä! En tee mummonmökkiä (vaikka nimi niin saattaakin antaa olettaa) vaan nykyaikaan sijoittuvaa nuorenperheen omakotitaloa.

1 kommentti:

  1. Aivan kerrassaan mahtavaa - mitkä oivallukset! Ostin juuri tee se itse -nukkekodin ja laitoin googleen hakusanan "nukketalon lattiat". Ihan päätä huimaa nähdä nämä sisustukset!

    VastaaPoista